ECOIL

Tarinani

Hei,
olen Ecoilperheen äiti, Pia. 

Ryhdyin osa-aika yrittäjäksi 2014 ja perustin alunperin Vanilja Valencienne Oy:n, jotta voisin myydä tekemiäni käsitöitä. Vuokrasin Inkoosta pienen liiketilankin, joenvarrelta. 

2016 keväällä vietin muutaman kuukauden Helsingissä kauneushoitolan aulassa, jossa möin käsitöitteni lisäksi muita ekotuotteita. Putkirempan takia se jäi lyhyeen. Luonnonmukaisista tuotteista ja hoidoista olen ollut hyvin kiinnostunut ja teinkin yrityksen puitteissa myös erilaisia Ayurveda-hoitoja ja kehosokerointia.

🍀Etsin ja mietin kuumeisesti, että haluan jonkun tuotteen, jota voisin alkaa myymään enkä pelkästään palveluitani.
Etsin pojalle atopiaan apuja ja sain sen puitteissa ihanan yhteydenoton ja sillä tiellä olen…

Toukokuussa 2017 lanseerasin sitten Ecoil tuotteet, luonnonkosmetiikkaöljyt, joiden avulla voin auttaa ihmisiä kosteuttamaan ja pehmentämään ihoaan. Auttaminen on lähellä sydäntäni ja paras kiitos on kun asiakas palaa takaisin kertomaan kuinka tykkää tuotteesta ja kuinka se on auttanut💖 

Öljyt ovat erittäin riittoisia ja korvaavat usean perinteisen tuotteen, koska niitä voi käyttää ristiin rastiin, esim. käsi ja kynsiöljy sopii yhtä hyvin vartalolle ja jaloille. Vaikka myynhän mä mielelläni kaikki ja vaikka kerralla. Erinomainen imeytyvyys oli itselläni vaatimuksena, koska inhoan tahmaisia sormenvälejä. Olen alusta lähtien kehitellyt tuotteita eteenpäin ja tälläkin hetkellä on muutama uutuus työn alla. Kuuntelen asiakkaita myös herkällä korvalla ja esim. laventelin tuoksuinen kasvoöljy on yksi toive, jota useasti pyydettiin.

Tuotteet halusin heti sertifioida, koska halusin, että ihmiset kokisivat uuden merkin turvalliseksi ja vastuulliseksi. FI-Natura ry:hyn liityin siis heti 2017 jo ennen tuotelanseerausta ja Suomen Ekoyrittäjä ry:hyn 2018. Näiden hallituksiin liityin nyt keväällä, koska haluan tehdä osaltani hyvää, viedä tärkeää sanomaa eteenpäin ja edesauttaa maailmaamme säilymään lapsenlapsillemme mahdollisimman puhtaana ja hyvinvoivana. 🍀Hyvän asian puolesta🍀

Tuotteilla on myös Avainlippu-merkki, josta tunnistaa mm. suomalaisen työn ja 2021 keväällä liityin vielä Zero Waste ry:hyn. Olen toiminut vastuullisesti ja luonto säästäen jo alusta lähtien. Esim. jos valmistuksessa tulee vajaa pullo, niin teen siitä testerin ja kierrätän kaiken mahdollisen. 

Tutustu ja ihastu sinäkin❤️

Ecoil eukalyptusoksa 281019

Ecoil tuotteista on kirjoitettu näin